28.12.2018

Vuoden 2018 suosituimmat postaukset

Vuoden lopuksi on aina kiinnostava katsoa, mitkä postaukset ovat keränneetkään eniten katselukertoja. Jospa tällainen postaus on sinunkin mielestäsi mielenkiintoista luettavaa, sillä seuraavaksi esittelen viime vuoden suosituimmat postaukset näyttökertojen mukaan!


1. Wanhat 2018 - miksi en tanssinut?


Otsikoinnilla oli varmasti myös tekemistä tämän postauksen suosion kanssa, mutta tämä aihe herätti mukavasti keskustelua kommenteissa! Oli mielenkiintoista kuulla myös muiden kokemuksia vanhojen tansseista ja jakaa omia näkemyksiään heidän kanssaan. Tämä postaus on samalla koko blogini luetuin ja sillä onkin katselukertoja reilu 1100.


2. Vainbloggaajajutut


Tähän postaukseen ammensin inspiraatiota menneiden aikojen vaintyttöjutut-ideasta ja muista saman tyylisistä konsepteista. Tämäkin postaus keräsi huimasti kommentteja ja postauksen suosio yllättikin täydellisesti. Hyvin moni pystyi samaistumaan luettelemiini asioihin.


maaliskuunluetutkirjat2

3. Maaliskuun luetut kirjat


En vieläkään ymmärrä, mikä tässä postauksessa oli niin suosittua, sillä nämä kirjapostaukset eivät yleensä ole katselukerroista katsottuna kovin suosittuja. Maaliskuussa luin kyllä pari oikein hyvää kirjaa, joten on erittäin hyvä, että moni näki tämän postauksen.


4. Viisusuosikit


Suurena Euroviisufanina minun piti ehdottomasti jakaa omat viisusuosikkini hyvissä ajoin ennen finaalia tai jopa semifinaaleja. Odotan ensi vuoden Euroviisuja sekä Suomen edustajaa jo nyt suurella innolla!


5. Lukion hyvät ja huonot puolet


 Postauksessa summaan lukion hyvät ja huonot puolet. Postaus on julkaistu ennen kevään yhteishakua, joten ehkä yläasteen päättäviä kiinnosti tällainen postaus, jossa listataan kolikon molemmat kääntöpuolet lukiosta. Voin edelleen allekirjoittaa jokaisen näistä kohdista.


lukiohyvätjahuonotpuolet2

Mikä näistä postauksista oli sinun lempparisi?

26.12.2018

Rento ja suklaantäyteinen joulu

Olipas ihanan rento joulu! Olo on levännyt ja hyväntuulinen ja oli mahtavaa viettää paljon aikaa perheen kanssa pelaten korttipelejä sekä sananselityspeliä. Vaikka koko perhe ei ihan koolla ollutkaan, niin silti suurin osa perheestä saatiin yhteen joulua viettämään. Ruoasta tai suklaasta ei ollut puutetta ja taas on syöty ainakin viikon tarpeiksi tarpeeksi herkkuja. Kohtahan on jo uusi vuosi, niin silloin herkutellaan taas uudestaan!


joulu2

Aattona tehtiin vielä yksi satsi pipareita sekä koristeltiin kuusi. Kävin myös perinteisellä aaton lenkillä suolla, missä avautuu aina kauniit maisemat, vaikka aurinko ei paistaisikaan. Tämän jälkeen olikin jo jouluaterian aika ja kaikista eniten odotan aina laatikoita. Bataattilaatikko oli edelleenkin yhtä hyvää kuin viimekin vuonna, jolloin maistoin sitä ensimmäisen kerran!

joulu3


Illalla joulusaunan jälkeen odottikin jo lahjojen jako ja olin sen verran kiltti ollut tänä vuonna, että pari lahjaa sain itsekin. Eniten odotan nykyään sitä, kun saan antaa perheenjäsenilleni itse hankkimani joululahjat, mutta oli myös kiva avata pari pakettia. Lahjaksi sain muun muassa ihana Iittalan Kartio-kaatimen, jota voi käyttää hienossa kattauksessa esimerkiksi veden kaatamiseen, Rupi Kaurin milk and honey -runokirjan, jonka lukemista odotan innolla sekä aina tarpeellisia suihkusaippuoita ja kosteusvoiteita. Kiitos jokaiselle lahjan antaneelle, olen erittäin kiitollinen niistä jokaisesta ♥


Miten sinun aattosi ja koko joulusi meni?

23.12.2018

16 biisiä, joita kuunnella jouluaattona

1. Raskasta Joulua - Tulkoon joulu


2. Mariah Carey - All I Want For Christmas Is You


3. Lady Antebellum - Let It Snow, Let It Snow, Let It Snow


4. Joulupukki - Petteri Punakuono


5. Katri Helena - Joulumaa


aatto3

6. Nightwish - Walking In The Air


7. Joulupukin tontut - Kulkuset


8. Lilli Palvalin, Elisa Piispanen - Tonttujen jouluyö


9. Laura Voutilainen - Ilouutinen


10. Ellinoora - Maa on niin kaunis


11. OneRepublic - White Christmas


aatto1

12. Haloo Helsinki! , Cantores Minores - Joulun kanssas jaan


13. Tony Kakko, Elize Ryd - Julen Är Här


14. Ariana Grande  - Santa Tell Me


15. Kris Kringle's, Olga Chung - Rudolph The Red Nosed Reindeer


16. Clementine Duo - We Wish You A Merry Christmas


Nämä kappaleet olen lisännyt omalle soittolistalleni Spotifyhin ja koko joulukuun olenkin sitä aika aktiivisesti kuluttanut. Liputan aika vahvasti perinteisten joululaulujen puolesta, mutta mukaan on päässyt myös ei niin perinteisiä joululauluja muun muassa OneRepublicin, Ariana Granden ja Haloo Helsingin! muodossa.


Joululauluihin ei vain voi kyllästyä, koska niitä kuunnellaan yleensä vain kerran vuodessa. Eniten olen luultavasti kuunnellut Ariana Granden Santa Tell Me -biisiä sekä Julen Är Här -biisiä. Nyt täytyy vielä viimeisen kerran kuunnella näitä lauluja ennen kuin kuu vaihtuu tammikuuksi ja joulu on täysin ohi.


aatto2

Oletko sinä kuunnellut näitä samoja jouluaiheisia biisejä? Mitä kappaletta sinä olet popittanut eniten tai aiot popittaa huomisena aattona?


Ihanaa ja rentouttavaa joulua juuri sinulle, nähdään taas joulun jälkeen! ♥

21.12.2018

Uusi stoorilainen tässä hei!

Hei kaikille jotka tänne ovat eksyneet, niin uusille kuin vanhoille tutuillekin kasvoille! Minä olen 18-vuotias lukiolainen, joka kokee erittäin suuria vaikeuksia esitellessään itseään. Käyn lukion viimeistä vuotta, eli tarkoituksenani on päästä ylioppilaaksi ensi keväänä. Viime syksynä kirjoitin ranskan, josta sain arvosanaksi M, ja keväällä kirjoitan englannin, ruotsin, äidinkielen, historian ja yhteiskuntaopin. Haaveilen toimittajan ammatista sekä Jyväskylässä asumisesta, joita kohti olen menossa hyvin toiveikkaasti.


Tätä blogia olen kirjoittanut jo melkein (apua, mihin aika kuluu?) kaksi vuotta Bloggerissa. Koska bloggaamista on oman mittapuuni mukaan jo aika kauan takana, halusin jo kokeilla jotain uutta sen suhteen ja niin päädyinkin siirtymään Bloggerista tänne Stooriin. Myös kutsulla liittyä mukaan Stooriin oli vaikutusta päätökseeni, koska en varmasti olisi omin päin uskaltanut edes haaveilla päästä mukaan johonkin tällaiseen ''järjestäytyneeseen'' blogiryhmään. Vielä on vähän hakemista Stoorin toimintojen kanssa, mutta ajan kanssa tähänkin varmasti oppii.


uusistoorilainen1
Blogini nimi oli ennen peut-être, joka on siis ranskaa ja tarkoittaa ehkä, kenties, mahdollisesti. Tämän muuton yhteydessä päätin kuitenkin vaihtaa nimeksi suomenkielisen version ja nimeksi tulikin Mahdollisesti ehkä. Nimi kuvaa ajatustani siitä, että en bloggaa mikäli en halua. Olen yleensä hyvin tunnollinen, mutta bloggaamisen haluan pitää sellaisena asiana, että teen sitä mikäli vain oikeasti huvittaa. Ja se onkin huvittanut jo pian sen kaksi vuotta, joten luultavasti tämä kirjoittaminen, valokuvaaminen ja blogin ulkoasun muokkaaminen on todellakin minun juttuni!


Kaikki vanhan blogin postaukset eivät siirtyneet tänne, koska varmuuskopioinnin lähettämisen jälkeen kirjoitin Bloggeriin vielä joitain uusia postauksia. Ei anneta tämän kuitenkaan häiritä, vaan suunnataan uusia postauksia kohti!


Mikäli haluat tutustua minuun vielä paremmin, suosittelen lukemaan tämän postauksen. Tässä oli pientä tutustumista minuun sekä avausta siitä, miksi päätin vaihtaa blogialustaa. Toivottavasti tulet viihtymään blogini parissa jatkossakin!


Jos liityt lukijaksi Bloggerin kautta, lisää blogin osoite lukemistoosi muodossa https://www.stoori.fi/mahdollisesti-ehka/rss

Mitä kautta sinä löysit tänne blogiin?

Hei hei Blogger!

Kuten otsikkokin jo kertoi, olen päättänyt siirtyä Bloggerista toiselle blogialustalle. Tämä blogi siirtyy Stoorin alle ja olen tosi innoissani tästä muutoksesta. Muuton syistä sekä blogiin tulevista muutoksista voit lukea Stoorin puolelta uudesta postauksesta, linkin uuden blogin puolelle jätän tämän postauksen loppuun. 

Muutto tulee hieman yllättäen, sillä tästä en ole maininnutkaan aiemmin missään postauksessa. Toivottavasti mahdollisimman moni vanha lukija löytää Stoorin puolelle. Blogin lukemista voi jatkaa Bloggerin kautta edelleen, mutta uusi osoite on lisättävä Bloggerin Lukemisto-osioon. 

Vanhat postaukset tulevat ajan kanssa näkyviin myös Stooriin, mutta ne pysyvät myös täälläkin luettavissa. Pidän tämän Bloggerin blogin näkyvillä, mutta ehkä joskus piilotan tämän. Alkuun pidän tämän kuitenkin näkyvillä, jotta tieto blogin siirtymisestä kantautuu mahdollisimman monen korviin. 

Pienen alkujohdannon jälkeen, tervetuloa uudistuneeseen blogiin!

Mahdollisesti ehkä *klik*

16.12.2018

9 tykätyintä Instagram-kuvaa vuodelta 2018

Jatketaan viime vuoden perinnettä esittelemällä taas vuoden tykätyimpien instakuvien taustoja. Aika mielenkiintoinen yhdeksikkö päätyi yhdeksän parhaan joukkoon ja osa tulikin täytenä yllätyksenä. Omat yhdeksän parasta kuvaasi näet täältä.


1. Kaikista tykätyin kuva vuonna 2018 on kuva tästä ihanasta synttärikakusta. Ulkonäkönsä lisäksi se maistui aivan taivaalliselta! Tällainen kakku kelpaisi omiinkin juhliin. 

wanhat8

 2. Kuva on otettu päivänä, jolloin vanhat tanssittiin. Itse en ollut tanssimassa vanhoja, vaan olin kaverini kanssa myymässä lippuja tansseihin. Kuva on otettu kyseisenä aamuna ja pitihän sitä itselläkin vähän laittautua päivää varten. Omia mietteitäni kyseistä päivästä voit lukea tästä postauksesta. 

vainbloggaajajutut2

 3.  Ei, minulla ei ollut kuvaajaa tätä kuvaa ottaessani, vaan kamera tasapainotteli kuistin kaiteen päällä! Kuva on otettu yhtä postausta varten ja tämä kuva päätyikin myös Instagramiin ja siellä koko vuoden kolmanneksi tykätyimmäksi kuvaksi. 

IMG_20180809_114421696

4. Ensimmäinen perusselfie tässä yhdeksikössä on otettu tämän lukukauden alussa. Tuolloin vielä oli aika into pinkeänä, mutta nyt väsymyksestä alkaa jo huomata lukion vaativan veronsa.

smoothiebowl1

 5. Ruokakuvia en usein julkaise Instagramissa eivätkä ne ole yleensä tykätyimpien joukossa pienen silmäilyn perusteella, mutta tämä smoothie bowl -kuva päätyi näinkin ylös tykätyimpien listalla. Smoothie bowlit ovat ihania ja tämän tein ihan vuoden alussa.

lukumaraton2

 6. Tämä voidaankin sitten heti julistaa vuoden yllättäjäksi! Otin kuvia lukemiseen liittyvää postausta varten ja taustalla näkyykin viime vuonna joululahjaksi saamani Maiju Voutilaisen eli mansikkkan kirja. Ihana kirja kyseessä, jos et ole vieläkään lukenut sitä niin nyt kannattaa viimeistään etsiä se käsiisi! Ehkä kirjat eivät ole niin epäsuosittuja kerta tämäkin kuva päätyi jopa kuudenneksi listalla.

päättärit3

 7. Muistoja viime kevään päättäreistä! Otin itse ensin pariskuntakuvia, jonka jälkeen pääsin itsekin kameran eteen. Järven rannalla on niin nättiä kuvia varten. Kuvailun jälkeen menimmekin porukalla syömään päättäripizzaa läheiseen ravintolaan.

IMG_20180817_170231

 8. Kaksi aika samantapaista kuvaa päätyivät peräkkäin. Tämän kuvan otti äitini, kun olimme ensin käyneet syömässä kanasalaattia (ei niin terveellistä kuin miltä kuulostaa). Niin kaunis päivä ♥

hmpaita3

 9. Viimeistä kuvaa viedään ja tämä kuva on otettu ihan puhtaasti asupostausta varten. Rakastin ja rakastan vieläkin tuota paitaa, se on niin kivan värinen! Asupostauksia ei olekaan tullut pitkään aikaan, mutta niitä onkin nyt hieman vaikeampi lähteä ottamaan pimeyden takia ja tulevana lukulomana kuljen varmaankin koko ajan ihan vain kotivaatteissa.

 Sellaiset olivat vuoden 2018 tykätyimmät instakuvani! Tämä postaus katkaisikin sopivasti pienen joulupostausputken, mutta luultavasti jouluaiheisia postauksia tulee vielä. Ihan kauheaa, että tämäkin vuosi on jo näin lopussa! Ei auta muu kuin mennä ajan mukana ja olla järkyttymättä liikaa ajan kulusta.

Mikä kuvista oli sinun lempparisi?

13.12.2018

Mitä joulu merkitsee minulle?

Joulu on ehdottomasti lempparijuhlani ja niin se on aina ollutkin. Joulussa on se oma ihana tunnelmansa ja kaikista parasta siinä on mielestäni se, että joulu ei kestä vain yhtä päivää kuten useimmat muut juhlat. Joulun odottamisen ja hehkuttamisen voi aloittaa oikeastaan juuri silloin kun itse haluaa ja sen oma tunnelma jatkuu vielä aatonkin jälkeen useita päiviä. 

joulunmerkitys2

Lapsena tärkeintä joulussa olivat tietenkin ne lahjat, mitäs sitä turhaan kieltämään. Ne ovat edelleenkin mukava osa joulua, mutta kaikista tärkeimpien asioiden meriitti on siirtynyt lahjoista muualle. Minulle on tärkeää se, että jouluna koko perhe on koossa ja niin tapahtuu yleensä vain kesällä juhannuksen aikoihin sekä jouluna. Tänä vuonna koko perhe ei kuitenkaan pääse paikalle, mikä tuo jouluun oman mausteensa. Jännitänkin hieman sitä, tuntuuko joulu niin paljoa joululta. 

Jouluruoat ovat tärkeä osa joulua eikä niihin voi edes kyllästyä, koska niitä syödään vain kerran vuodessa. Pidän kovasti lanttu- ja bataattilaatikosta eikä kinkkua, glögiä, joulutorttuja tai erilaisia suklaitakaan sovi unohtaa lemppariruokien listalta. Tähän aikaan vuodesta saa luvan kanssa mättää ruokaa vaikka olisikin ollut kylläinen jo aikaa sitten ilman huonoa omatuntoa. Joulu on vain kerran vuodessa, joten kyllä pienet ähkyt silloin kestää.

joulunmerkitys1

 Joulussa on myös se oma ihana tunnelmansa, mikä syntyy erilaisista tuoksuista, vuodenajasta, tv-ohjelmista, joululauluista sekä kaikesta muusta jouluhössötyksestä. On ihanaa hankkia muille lahjoja, maistella jouluruokia ja nauttia joulun tunnelmasta. Pimeän keskelle tarvitseekin juuri jotain piristystä, joten tämä juhla osuu niin sopivaan kohtaan vuotta.

Mitä joulu merkitsee sinulle?

5.12.2018

6 x miten olen valmistautunut jouluun

jouluvalmistelut2

 ♥ Ensimmäinen askeleeni jouluun oli joululahjojen hankkiminen. Ensimmäisen lahjan hankin jo syyskuun alkupuolella, ja marraskuussa hankin loput lahjat vielä perheelleni. Enää puuttuu kaverien joululahjat, mutta onneksi tässä itse joulukuussakin ehtii ne hankkimaan.

♥ Marraskuussa jouluun valmistautumiseni jatkui koristevalojen laitolla. Huoneeni ikkunalaudalla on oma valoköynnöksensä sekä tussitaululla yksisarvisen muotoiset valot. Niistä tulee ihanaa joulutunnelmaa pimeänä iltana. Eikä kynttilöitä ja tuikkujakaan sovi unohtaa!

♥ Marraskuussa hankin myös Kinder-joulukalenterin, jota olen himoinnut jo monta vuotta. Kosmetiikkajoulukalenteriakin mietin, mutta en raaski ainakaan vielä näin opiskelijana sellaista ruveta noin vain ostelemaan. Lisäksi posti toi minulle kauniin kuvakalenterin. Sellaista minulla ei olekaan ollut moneen vuoteen ja on ihana nähdä, millaisia kuvia se sisältääkään!

jouluvalmistelut3

 ♥ Säästelin joululauluja parhaan taitoni mukaan joulukuulle. Heti joulukuun ensimmäisen päivän aamuna aukaisin Spotifyn ja pistin joululaulut soimaan!

♥ Myös joulupipareita on tullut jo leivottua ja koristeltua. Niiden tuoksu sekä raaka taikina tuovat todellakin joulumieltä. 

♥ Olen jo koristellut yhden joulukuusenkin. Abit saavat koristella lukiolle joulukuusen, joten sitä kautta pääsin sen koristelemaan. Kotiin tulee oikea kuusi vasta jouluaattona, joten sitä saa vielä jonkin aikaa odotella. 

jouluvalmistelut1

Miten sinä olet valmistautunut jouluun?

2.12.2018

Marraskuun luetut kirjat

Marraskuu oli nopea kuukausi! Kuun loppupuolella täytin viimeinkin 18 vuotta, hankin joulukalenterin sekä ilmeisesti pysyvä lumi satoi maahan. En varmaankaan minään muuna vuonna ole toivonut lunta, mutta koska tänä vuonna sen sataminen alkoi viipyä jo hyvin kauan, niin kummasti sitä vain alkoi kaipaamaan. Tietenkin muutamia kirjoja kerkesin lukea, vaikka monet kiireet ovat vieneet niiltä aikaa. Nyt tutustumaan kyseisiin kirjoihin!

marraskuunluetut1

 Colleen Hoover - It ends with us

Kirja kertoo Lilysta, joka nuorena seurusteli kodittoman pojan kanssa. Välimatka ajoi heidät erilleen ja aikuisena Lily löytää rinnalleen uuden kumppanin, Rylen, joka on hyvin arvaamaton persoona. Ryle muistuttaa liikaa Lilyn omaa isää, eikä se ole positiivista... Lilyn täytyy miettiä, haluaako hän saman kohtalon äitinsä kanssa. Samaan aikaan Lily kohtaa taas nuoruutensa kodittoman pojan ja soppa on valmis. 

Tämä on toinen englanniksi lukemani kirja ja senkin ymmärtäminen sujui yllättävän hyvin! Tarina oli tosi mukaansatempaava ja kiinnostava, eikä kirjan kannessa näkyvä kehuva arvostelu ollut yhtään liioittelua. Mikäli englannin kieli sujuu sinulta, tämä kannattaa lukea! Se ei ole tyypillinen rakkauskirja, vaan mukana on myös hyvin inhottavia kohtia.

marraskuunluetut2

 Holly Bourne - ...Ja onnellista uutta vuotta

Kirja kokoaa vielä kerran yhteen Amberin, Evien ja Lottien, joilla jokaisella on oma kirjansa tässä sarjassa. Tytöt tapaavat toisensa pitkästä aikaa ja kuulumisia on kerrottavana paljon. Ovatko tyttöjen välit kunnossa vai mikä on vialla? Saavatko he välinsä selvitettyä?

Oli mukavaa lukea vielä kerran kirja Amberista, Eviestä ja Lottiesta sekä tietää, miten heillä menee omien kirjojensa julkaisujen jälkeen. Kirjassa oli aika perinteistä teinidraamaa, mutta ihana loppu.

2018-12-01_02-43-15

 Elina Pitkäkangas  - Ruska

Ruska on Kuura-trilogian viimeinen kirja. Inka ja Aaron yrittävät uusien ystäviensä ja tuttujensa kanssa saada ihmissudet sekä ihmiset elämään yhdessä ja estämään lykantropian tarttuminen enää uusiin ihmisiin. Inkan taito säädellä lykantropiaansa on tärkeä ase tehtävän onnistumisen kannalta. 

Juonesta en enempää uskalla kertoa, jos joku ei ole sattunut lukemaan sarjan aiempia osia. Siitä on jo jonkun aikaa, kun luin sarjan kaksi ensimmäistä osaa, minkä takia en meinannut pysyä kärryillä hahmojen kanssa. Hahmoja on niin monta, että kaikkia on melkein mahdoton muistaa pitkän ajan jälkeen. Pitkäkankaan tekstiä on miellyttävä lukea ja kirjassa on erittäin jännittäviä juonenkäänteitä, mitkä saavat koukuttumaan. Tosi mielenkiintoinen ihmissusirarja kyseessä, joka tuo ihmissusigenreen uusia ulottuvuuksia! 

Oletko sinä lukenut jotain näistä kirjoista? Onko sinulla suositella jouluaiheisia kirjoja?

29.11.2018

Tämän hetken kuunnelluimmat #8



Siinäpä oli ainakin omasta mielestäni pitkä lista biisejä! Viimeisimmästä tämän hetken kuunnelluimmat -postauksesta onkin jo hyvin pitkä aika, joten listattavia oli paljon. Tästä litaniasta ehdottomaksi lempparikseni nousee Ava Maxin Sweet but Psycho. Ava Max on uusin artistilöytöni ja olen tykännyt hänen biiseistään tosi paljon! Tämä artisti kannattaa tsekata, jos et sitä ole vielä tehnyt.

Vain Elämää toi myös oman lisänsä soittolistalleni, tällä kertaa Anne Mattilan, Pyhimyksen ja erityisesti Ellinooran muodossa. Jos et muita Vain Elämää -biisejä halua kuunnella, niin Ellinooran versio Autiosaaresta kannattaa kuunnella edes kerran♥ 

Kuunteletko sinä tällä hetkellä samoja biisejä vai jotain ihan muuta?

Tämän hetken kuunnelluimmat #8



Siinäpä oli ainakin omasta mielestäni pitkä lista biisejä! Viimeisimmästä tämän hetken kuunnelluimmat -postauksesta onkin jo hyvin pitkä aika, joten listattavia oli paljon. Tästä litaniasta ehdottomaksi lempparikseni nousee Ava Maxin Sweet but Psycho. Ava Max on uusin artistilöytöni ja olen tykännyt hänen biiseistään tosi paljon! Tämä artisti kannattaa tsekata, jos et sitä ole vielä tehnyt.

Vain Elämää toi myös oman lisänsä soittolistalleni, tällä kertaa Anne Mattilan, Pyhimyksen ja erityisesti Ellinooran muodossa. Jos et muita Vain Elämää -biisejä halua kuunnella, niin Ellinooran versio Autiosaaresta kannattaa kuunnella edes kerran♥ 

Kuunteletko sinä tällä hetkellä samoja biisejä vai jotain ihan muuta?

20.11.2018

18 oppimaani asiaa matkalla täysi-ikäisyyteen

täysiikäinen1

1. Kookos on ihan tajuttoman hyvää. Maraboun kookossuklaa on yksi lemppareistani ja Kolmen kaverin lakritsi-kookosjäätelö on ihanaa♥ 

 2. Huulipunat ovat minun juttuni ja niitä kirkkaimpiakin sävyjä voi käyttää ihan arjessa. 

3. Tuoreet sämpylät ovat luultavasti parasta leipää mitä on olemassa. 

4. Rakastan kirjoittamista.

5. Kahdeksan tuntia yöunta ei ainakaan vielä riitä minulle todellakaan.

täysiikäinen2

6. Väittely on hauskaa, kunhan kumpaakaan osapuolta ei loukata.

7. Pussailu on kivaa.

8. Popsocket on ehkä paras keksintö puhelimiin liittyen.

9. Aina kannattaa puhua asioista kuin asioista.

10. Näe ensin omin silmin äläkä vain usko kuulemaasi.

mökki2

11. Pidä kirjaa rahan kulutuksestasi niin tiedät, kuinka paljon rahaa jää säästöön ja milloin ei enää kannata ostaa ylimääräisiä asioita.

12. Pelottavia tarinoita ei kannata lukea yksin yöllä pimeässä.

13. Joulupukkia voi pelätä vielä 18-vuotiaanakin.

14. Joskus hommia kasaantuu itsestään liikaa lyhyelle aikavälille. Silloin älä vaadi itseltäsi liikoja, tee se minkä pystyt ja tukeudu muihin ihmisiin.

15. Kynsiviila kannattaa olla penaalissa mukana, koska lohkeilusta röpelöinen kynsi on inhottava.

wanhat6

16. Älä harjaa kiharia hiuksia kuivana ennen ihmisten ilmoille menoa, ellet halua muistuttaa urosleijonaa pehkoinesi.

17. Ikävä on tunteista kaunein.

18. Sillä ei ole mitään väliä, vaikka en miellyttäisikään kaikkia. Heittäydy ja tee asioita oman mielesi mukaan. Elät vain kerran.

IMG_20181030_102148139

Tähän sitä on tultu. Onnea minä!

(ps. Huomasitko viimeisessä kuvassa uudet silmälasini?)

18 oppimaani asiaa matkalla täysi-ikäisyyteen

täysiikäinen1

1. Kookos on ihan tajuttoman hyvää. Maraboun kookossuklaa on yksi lemppareistani ja Kolmen kaverin lakritsi-kookosjäätelö on ihanaa♥ 

 2. Huulipunat ovat minun juttuni ja niitä kirkkaimpiakin sävyjä voi käyttää ihan arjessa. 

3. Tuoreet sämpylät ovat luultavasti parasta leipää mitä on olemassa. 

4. Rakastan kirjoittamista.

5. Kahdeksan tuntia yöunta ei ainakaan vielä riitä minulle todellakaan.

täysiikäinen2

6. Väittely on hauskaa, kunhan kumpaakaan osapuolta ei loukata.

7. Pussailu on kivaa.

8. Popsocket on ehkä paras keksintö puhelimiin liittyen.

9. Aina kannattaa puhua asioista kuin asioista.

10. Näe ensin omin silmin äläkä vain usko kuulemaasi.

mökki2

11. Pidä kirjaa rahan kulutuksestasi niin tiedät, kuinka paljon rahaa jää säästöön ja milloin ei enää kannata ostaa ylimääräisiä asioita.

12. Pelottavia tarinoita ei kannata lukea yksin yöllä pimeässä.

13. Joulupukkia voi pelätä vielä 18-vuotiaanakin.

14. Joskus hommia kasaantuu itsestään liikaa lyhyelle aikavälille. Silloin älä vaadi itseltäsi liikoja, tee se minkä pystyt ja tukeudu muihin ihmisiin.

15. Kynsiviila kannattaa olla penaalissa mukana, koska lohkeilusta röpelöinen kynsi on inhottava.

wanhat6

16. Älä harjaa kiharia hiuksia kuivana ennen ihmisten ilmoille menoa, ellet halua muistuttaa urosleijonaa pehkoinesi.

17. Ikävä on tunteista kaunein.

18. Sillä ei ole mitään väliä, vaikka en miellyttäisikään kaikkia. Heittäydy ja tee asioita oman mielesi mukaan. Elät vain kerran.

IMG_20181030_102148139

Tähän sitä on tultu. Onnea minä!

(ps. Huomasitko viimeisessä kuvassa uudet silmälasini?)

18.11.2018

Ihana mattahuulipuna Essenceltä

Olen kova huulipunien kuluttaja ja matkan varrella olen ehtinyt jo paria yksilöä kokeilemaan. Nyt halusin tulla vinkkaamaan teille lähes täydellisestä mattahuulipunasta, joka maksaa alle neljä euroa. Ei liene tulla yllätyksenä, että kyseinen puna on Essenceltä, jota olen jo aiemminkin täällä blogissa hehkuttanut.

essencematte1

essencematte2 
 
 Punaa löytyy parissa eri sävystä nudeista tummempiin ja itselläni on tätä punaa kahdessa eri sävyssä. Toinen on violetti puna sävyssä 05 ja toinen vähän ehkä vaaleanpunaiseen vivahtava nude sävyssä 03. Puna kuivuu huulille täysin mataksi ja sen kuivuttua tuntuu aivan siltä, kuin huulissa ei edes olisi mitään. Se myös pysyy huulilla tosi hyvin hintaansa nähden ja jopa paremminkin. Syömisen jälkeen ei välttämättä edes tarvitse lisätä huulille lisää tuotetta ja itse pystyn olemaan koko päivän kantamatta huolta huulipunan pysyvyydestä tätä käyttäessäni. Applikaattorikin on kovasti mieleeni ja sillä on helppo vetää rajat tarkasti.

Matat punat ovat tosi nättejä, mutta kyllä myös kiiltävät ovat mieleeni! En osaa oikein valita, kumpi olisi suosikkini, koska vaihtelen matan ja kiiltävän välillä aina oman haluni mukaan. Mielestäni myös riippuu vähän sävystä kumpi siihen sopii. Violetti on esimerkiksi nätti mattana mutta punainen saa kiiltää!

IMG_20180920_100317751
Huulipuna sävyssä 05


Oletko sinä kokeillut tätä Essencen mattahuulipunaa? Kumman itse valitset: matan vai kiillon?

Ihana mattahuulipuna Essenceltä

Olen kova huulipunien kuluttaja ja matkan varrella olen ehtinyt jo paria yksilöä kokeilemaan. Nyt halusin tulla vinkkaamaan teille lähes täydellisestä mattahuulipunasta, joka maksaa alle neljä euroa. Ei liene tulla yllätyksenä, että kyseinen puna on Essenceltä, jota olen jo aiemminkin täällä blogissa hehkuttanut.

essencematte1

essencematte2 
 
 Punaa löytyy parissa eri sävystä nudeista tummempiin ja itselläni on tätä punaa kahdessa eri sävyssä. Toinen on violetti puna sävyssä 05 ja toinen vähän ehkä vaaleanpunaiseen vivahtava nude sävyssä 03. Puna kuivuu huulille täysin mataksi ja sen kuivuttua tuntuu aivan siltä, kuin huulissa ei edes olisi mitään. Se myös pysyy huulilla tosi hyvin hintaansa nähden ja jopa paremminkin. Syömisen jälkeen ei välttämättä edes tarvitse lisätä huulille lisää tuotetta ja itse pystyn olemaan koko päivän kantamatta huolta huulipunan pysyvyydestä tätä käyttäessäni. Applikaattorikin on kovasti mieleeni ja sillä on helppo vetää rajat tarkasti.

Matat punat ovat tosi nättejä, mutta kyllä myös kiiltävät ovat mieleeni! En osaa oikein valita, kumpi olisi suosikkini, koska vaihtelen matan ja kiiltävän välillä aina oman haluni mukaan. Mielestäni myös riippuu vähän sävystä kumpi siihen sopii. Violetti on esimerkiksi nätti mattana mutta punainen saa kiiltää!

IMG_20180920_100317751
Huulipuna sävyssä 05


Oletko sinä kokeillut tätä Essencen mattahuulipunaa? Kumman itse valitset: matan vai kiillon?

11.11.2018

Mitä kuuluu isänpäivääni?

Mitä...

...teet juuri nyt?

Tällä hetkellä kirjoitan tätä postausta ja pohdin juuri katsomaani Love Islandin eilistä jaksoa. Onneksi suosikkiparini pääsi jatkoon, joka on siis Jeffrey ja Aura!

...on päälläsi?

Laiskana sunnuntaiaamuna päälläni ovat vielä yövaatteeni. Kyllä ennen puolta päivää ne tuleee vaihdettua päivävaatteisiin. 

...olet tehnyt tänään?

Annoin isänpäivälahjan, söin puuroa ja katsoin Love Islandin.


isänpäivä3

 ...olet syönyt tänään?

Söin tuorepuuroa, jossa oli vaniljajogurttia, pähkinöitä ja rusinoita.


...päivän ohjelmaasi vielä kuuluu?

Koko päivä on vielä hyvin edessä, joten suunnitelmia on paljon! Aion syödä isänpäivän täytekakkua ja kebabpiirakkaa, lukea kirjaa sekä yhteiskuntaopin lukuläksyn ja käydä lenkillä. Lisäksi lähden iltapäivästä täältä kotikotoa takaisin asunnolle.

isänpäivä2

...on To Do -listallasi?

Ensi viikon aikan pitäisi aloittaa koeviikon kokeisiin lukeminen ja vielä pitäisi hankkia muutamia joululahjoja. Myös mediakurssin reportaasi pitäisi jossain vaiheessa aloittaa ja palauttaa, kunhan vain siihenkin löytyisi aikaa jostakin.

...hyvää ja huonoa tässä päivässä on ollut?

 Huonoa on ainakin tämä harmaa sää. Vaikka en talvesta ja lumesta kovin paljoa tykkääkkään, niin nyt jopa toivon pikaista lumen tuloa. Hyvää tässä aamussa on ollut kiireettömyys ja rentous. 

Löysin tämän ihanan postausidean Ellan blogista ja tämä oli juuri omiaan toteutettavaksi isänpäivänä! Mitä sinun isänpäivääsi kuuluu?

7.11.2018

7 vinkkiä blogikuviin

 Tässä postauksessa jaan omia vinkkejäni hyviin blogikuviin tai miksei vaikka ihan kuviin yleensä. En ole itsekään -tietenkään- mestari tässä ja opittavaa on vielä paljon, mutta jotain vinkkejä osaan silti jo antaa. Vinkit ovat suunnattu enemmän aloitteleville bloggaajille, mutta kannattaa konkarinkin tämä postaus lukea!

jyväskylä8
 
- Valo! Valo on niin tärkeä asia onnistuneen kuvan suhteen. Muokkaa kameran asetuksia jo kuvaa otettaessa, jolloin kuvan valotusta ei tarvitse kamalasti muokata erikseen muokkausohjelmalla. Mielestäni kameran asetuksilla aikaan saatu valoisuus näyttää luonnollisemmalta. 

- Älä tyydy kuvien otossa helpoimpaan vaihtoehtoon, vaan käytä erilaisia rekvisiittoja kuvassa. Jos otat esimerkiksi tuotekuvia, älä laita kuvaan pelkkää tuotetta, vaan esimerkiksi koruja tai jokin kasvi. Itselläni laiskuus ottaa joskus vallan varsinkin kirjapostauksissa, mutta myös kirjakuviin pitäisi yrittää panostaa enemmän. 

- Kun muokkaat samaan postaukseen tulevia kuvia, muokkaa ne samalla tavalla. Älä esimerkiksi tee toisesta kuvasta valotukseltaan lämmintä ja toisesta kylmää, sitten taas toisesta tummaa ja toisesta hyvin valoisaa. Samalla tavalla muokatut kuvat sointuvat toisiinsa nätisti. 

kesäkuunluetutkirjat1

- Älä laita postauksiin pieniä kuvia. Kuvien kokoa voi suurentaa ja siihen löydät ohjeen googlettamalla. 

- Kun olet suurentanut kuvien kokoa, niiden laatu huononee ainakin Bloggeriin suoraan liitettynä. Sen takia kannattaa ensin ladata kuvat esimerkiksi Flickriin ja sitten vasta Bloggeriin. Näin laatu pysyy hyvänä. (Flickr on siirtymässä tietojeni mukaan maksulliseksi. Mikä muu olisi hyvä paikka ladata kuvia?)

mossa3

- Kuvien kanssa saa irrotella eikä jokaisessa postauksessa tarvitse olla samanlaista teemaa. Yhden postauksen kuvat voivat olla luonnosta ja toisessa taas voit esitellä esimerkiksi päivän asua. Kokeile monia erilaisia kuvaustyylejä. Samalla löydät oman tyylisi ja osaat käsitellä paremmin kameran asetuksia. 

-Oma paras vinkkini on, että jos et muuten millään keksi postaukseen kuvia, niin mene ulos luontoon! Sieltä löytää vaikka mitä kuvattavaa ja erilaisia kuvakulmia.

positiiviset4

Mikä on sinun paras vinkkisi kuvan ottamiseen?

4.11.2018

Testissä 3 Lushin tuotetta

Voitin Mariannen Instagram-arvonnasta Lushin tuotepaketin, joka piti sisällään muun muassa palashampoon ja -saippuoita, neljä kylpypommia, kylpyöljyjä sekä naamiot hiuksille ja käsille. Tuotteita oli niin paljon, että sain myös ilahdutettua paria kaveriani antamalla heille tuotteita arvontavoitostani. Lushin nettisivuja olen useasti jo selaillut, joten tämä voitto oli mukava yllätys! Tässä postauksessa testaan kolmea erilaista Lushin tuotetta ja tämä oli itselleni ensimmäinen kerta, kun pääsen heidän tuotteitaan testaamaan.

lush3

lush4

 Golden Handshakesta kerrotaan, että se sisältää avokadoa, argan- sekä risiiniöljyä. Lisäksi tässä tuotteessa on cupuacu- ja muruvoita, joiden luvataan kosteuttavan käsiä. Tuote sulatetaan kuumaan veteen ja käsiä lillutellaan vedessä 15 minuuttia. Itselläni varsinkin kynsinauhat ovat kuivat ja revin niitä usein, joten tuote tulee tarpeeseen!

Vedestä tuli vähän niin kuin tapettiliisteriä tikkarin sulattamisen jälkeen. 15 minuuttia voi kuulostaa pitkältä ajalta lillutella käsiä, mutta se kului nopeasti pitkää videota katsoen. Kädet olivat hoidon jälkeen hieman pehmeämmät ja niihin jäi mukava tuoksu, mutta mitään radikaalia muutosta ihon kosteuteen ei tullut, kynsinauhat repeilevät ihan entiseen malliin. Tämän koin itselleni ehkä hieman turhaksi, mutta oli tätä mielenkiintoista ainakin kerran kokeilla!

lush1

lush2

Hair Doctor -hiusnaamiotikkari sisältää muun muassa piparminttua, kamomillaa, jojobaa ja lanoliinia. Sen luvataan rauhoittavan päänahkaa ja vahvistavan hiuksia. Päänahkani on tosi kuiva, joten saa nähdä, onko tästä tuotteesta apua siihen!

Ihmeellistä, miten paljon apua yhdestä käyttökerrasta voi olla! Kuivuudesta johtuva kutina lakkasi ja hiukset tuntuivat paljon pehmeämmiltä kuin toisen omistamani hiusnaamion käytön jälkeen. Yhdestä tikusta riitti naamiota kahdelle ihmiselle, joten tätä on kiva käyttää myös kimpassa. Tälle annan isot peukut pystyyn, vaikka haju voisi olla miellyttävämpi! 

lush5

 Delight-kylpyöljy sisältää limeä ja mustapippuria ja se tuo veden pinnalle hopeista kimalletta.

 Itse käytin kylpyöljyn jalkakylpyyn, mutta tämä olisi ollut ihana käyttää kylpyammeessa! Vedestä tuli nätin sinistä ja limen tuoksu oli aivan ihana. Iholle jäi myös mukava tuoksu pitkäksi aikaa. Tätä voin myös suositella rentouttaviin hemmotteluhetkiin! 

Sellaiset mielipiteet minulle syntyivät näistä tuotteista. Vielä testaamatta ovat muun muassa palasaippua, joka sopii vartalon pesuun sekä palashampoo. Kiinnostaisiko näistä tuotteista tehty testauspostaus? Oletko sinä päässyt kokeilemaan Lushin tuotteita?