10.5.2018

12 kuvaa Mallorcalta

Nyt on Suomessa oltu jo sunnuntaista asti ja viimeinkin sain tämän vapaapäivän aikana aikaiseksi selailla ja muokata Mallorcalta otettuja kuvia. Oli kyllä ihana palata lomalle vielä hetkeksi näiden kuvien muodossa ja nyt onkin aika jakaa osa niistä teillekin!

mallorca1

1.  Ensimmäinen kuva on otettu hotellihuoneemme parvekkeelta. Olin jo pitkään haaveillut ihan vain palmujen näkemisestä ja ai että kun niitä kasvoi heti parvekkeen edessä♥ Hotellimme nimi oli Prinsotel La Dorada ja voin kyllä suositella sitä, jos Mallorcaa ja Alcudiaa päin olet suuntaamassa! Hotellissa on aivan ihanat altaat sekä aamupala. Joka aamu tuli ahmittua itsensä ihan ähkyyn.

mallorca2

 2. Tämä kuva on otettu Alcudian vanhan kaupungin muureilta, jotka ympäröivät San Jaumen kirkkoa. 

mallorca3

 3. Tässä onkin itse San Jaumen kirkko. Sisälle mentyämme tajusimme, että siellä oli juuri menossa jumalanpalvelus, joten kauheasti kuvia en sieltä kehdannut ottaa. Erittäin upea kirkko on kyllä kyseessä ja taisi olla ensimmäinen kertani katolilaisessa kirkossa! 

mallorca4

 4. Osaatko kuvasta päätellä, kuka oli taas kokopinkkinä liikenteessä? Kuvan oton jälkeen lähdimme ehkä arviolta 20 kilometrin pyöräilylenkille merenrantaa pitkin. 

mallorca5

 5. Pitihän näistä kauniista kukistakin ottaa pari kuvaa!

mallorca7

 6. Kävimme Majorica-nimisellä helmitehtaalla, josta sai ostettua toinen toistaan upeampia helmikoruja sekä tutustumaan siihen, kuinka helmiä oikein tehdään ja käsitellään. Moni ostikin täältä tuliaisia kotiin, mutta itse en täältä ostanut mitään.
mallorca8

 7. Porto Cristossa on kyllä sellainen ranta, jota en ikinä uskonut omin silmin näkeväni. Vesi oli aivan turkoosinsinistä, kirkasta ja lämmintä. Harmittamaan jäi, että tuolla ei ollut aikaa käydä uimassa. Kuvassa näkyy myös tennistähti Rafael Nadalin huvivene ja samassa paikassa sijaitsi Nadalin oma tennisakatemia.

mallorca12

 8. Edelleen sama Porto Criston ranta. Miettikää, kuinka upeat näkymät noissa kuvassa näkyvistä taloista olisi! 

mallorca18

 9. Kävimme Drachin luolan upeissa tippukiviluolissa ja reitti huipentui taianomaiseen konserttiin maanalaisella järvellä. Luolassa ilma oli hyvin kosteaa ja painostavaa, mutta luola itsessään oli mahtava. 

2018-05-04 04.49.09 1

10. Pikainen kuva Palman kaupungista, jossa kävimme viimeisenä kokonaisena päivänä. Samana päivänä pääsin myös ensimmäistä kertaa käymään Primarkissa ja olihan se aikamoista seurata sellaista hullunmyllyä ja muiden asiakkaiden kasvavaa vaatevuorta. Muutama juttu tarttui itselläkin mukaan, joista kuulette tulevassa ostospostauksessa!

2018-04-30 09.22.08 1

 11. Hotellimme läheinen merenranta oli sekin aivan upea. Missä päin tahansa Alcudiaa olikin, näkyi upeita vuoria jostain päin taivaanrantaa ja tällä merenrannalla niitä näkyikin useita. 

IMG_20180505_190106

 12. Ja matka takaisin Suomea kohti sai alkunsa! Mallorcan puolella oli niin kauniit maisemat♥ 

 Kaiken kaikkiaan koko reissu oli ihan mahtava ensimmäiseksi ulkomaanreissuksi. Tapahtumia oli niin paljon, että kaikkia ei voi tiivistää yhteen postaukseen tai ehkä edes pelkkiin sanoihin. Ihmiset ovat Mallorcalla ihan erilaisia kuin Suomessa ja oli tosi vapauttavaa kulkea paikoissa, joissa kukaan ei tunne sinua. Oli myös hauskaa puhua kavereiden kanssa suomea ja tuskin yksikään ei ymmärtänyt sitä. Rakastin lähes jokaista hetkeä tällä matkalla ja ehkä pieni matkakärpänen puri nyt minuakin. Saa nähdä, milloin pääsen seuraavan kerran ulkomaille. Yksi matka on ollut jo ainakin puheissa....

Milloin sinä olit ensimmäisen kerran ulkomailla vai oletko vielä ollut? Mikä kuvista on lempparisi?

12 kommenttia:

  1. Ihana kuulla että sulla oli kiva reissu! Haluaisin kanssa jonain päivänä matkustaa Mallorcalle, vaikuttaa niin kivalta paikalta. Näistä kuvista mä tykkäsin eniten numeroista 2 ja 7, jotenkin tosi ihana tunnelma kummassakin!

    Mä taisin olla ensimmäisen kerran ulkomailla kun olin yksi vuotias, sen jälkeen on tullut käytyä pari kertaa Italiassa ja sit tietty näissä lähimaissa. Matkustaminen on kyllä ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mallorcalla kannattaa kyllä käydä jos yhtään kiinnostaa! Kiitos kehuista <3 Sä oot kyllä nuorena päässy ekaa kertaa ulkomaille. Matkustaminen, niin Suomen sisäinen kuin ulkoinenkin, on kyllä niin mieltä avartavaa!

      Poista
  2. Vaikuttaa kuvien perusteella ihanan rennolta paikalta :).
    Minä lähdin ulkomaille ensimmäisen kerran (lentokoneella) -05, kohde oli Turkin Marmaris. Tämän jälkeen on tullut käytyä keskimäärin kerran vuodessa ulkomailla :). Joka vuosi haluan kokea jonkun uuden paikan :). Juuri tulimme pari viikkoa sitten Venetsiasta ja ensivuonna aiomme mennä todennäköisesti Skotlantiin ja Köpikseen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se olikin!♥ Sä oot kerenny matkustaa tosi paljon, oon ehkä hieman kade! Kööpenhamina ois tosi kiinnostava kohde.

      Poista
  3. Mä oon käyny Mallorcan lähellä Paroksella ja Rhodoksella (oon ainaki ymmärtäny niin että on viereisiä saaria), joten samaistun tohon kauneuteen! Aivan huikeat maisemat ja tosi kaunista. ❤️ Tykättiin kummastakin kohteesta tosi paljon. Sveitsi on mulla ollu maisemiltaan ykkönen, siellä suosittelen käymään jos joskus tulee mahdollisuus. Luulen, että tykkäisit siitä myös maana. Vinkkinä tulevaisuuden varalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vooi Rhodos vaikuttaa kyllä tosi ihanalta paikalta myöskin♥ Maisemat on todellakin ihan huikeat! Kiitos vinkistä, Sveitsissä on kyllä varmasti myös upean näköistä :)

      Poista
  4. Vautsi mitä kuvia!<3 Näyttää aivan ihanalta paikalta ja kuulostaa myös ihanalta reissulta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Elli! <3 Mallorca on kyllä niin upea paikka ja reissu ihan mahtava!

      Poista
  5. Wau, aivan mahtavan kuuloinen reissu sulla takana ♥ Ja nää kuvat on niin upeita! ♥ Mä niin toivon, että pääsisin itekin käymään pitkästä aikaa ulkomailla, mutta kesän aikana se ei valitettavasti tuu onnistumaan, koska oon töissä koko kesän :/ Mä oon ollut 4-vuotias, kun oon ensimmäistä kertaa ollut ulkomailla ja käytiin silloin Espanjassa. Koska olin niin pieni silloin, niin en tuota reissua kunnolla muista, mutta sen muistan että sillä alueella missä me oltiin, liikkui tosi paljon kissoja! :D

    VastaaPoista
  6. Ihanaa että toi mahtavuus välittyy postauksestakin!♥ Kiitos paljon! Jospa pääsisit sitten vaikka ensi kesänä tai vaikka aiemminkin ulkomaille. Mahtaa olla Espanjassa joku yleinen ongelma nuo kissat, sillä Mallorcalla meidänkin hotellimme piha- ja allasalueella oli aina pari kulkukissaa :D

    VastaaPoista
  7. Todella kivoja lomakuvia! <3 Mallorca vaikuttaa muutenkin ihanalta kohteelta, tuo meri on niin kaunis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Meri ja myös vuoret ovat siellä niin kauniita!

      Poista